Epäonnistuminen voi olla henkilökohtainen moka, itseaiheutettu kömmähdys, nolo erhe, tai negatiivisen asian kohtaaminen voi johtua toisesta ihmisestä, sattumasta, huonosta tuurista, luonnonoikusta… you get the picture.
Virheitä tekemällä voi oppia nöyryyttä, kypsyyttä, empatiaa ja vaikka mitä muita yleviä asioita, mutta miksi, oi miksi - näin kuvainnollisesti ilmaistuna - toiset nousevat kaaduttuaan nopeammin pystyyn ja jatkavat etenemistään, kun taas toiset eivät jaksa nousta ylös ja jäävät lyötyinä tai vihaisina maahan? Mikä selittää toisen jaksamisen ja mikä vaikuttaa ahdingosta selvitytymiseen?
Yksi asia, jolla vastoinkäymisten nujertamisen voi selittää, on resilienssi. Resilienssillä tarkoitetaan ihmisen psyykkistä palautumiskykyä, joka suojaa meitä kokemamme stressin ja trauman kielteisiltä vaikutuksilta. Itse asiassa, tutkimusten mukaan, altistuminen stressille voi jopa tehdä meistä sitkeämpiä ja johtaa resilienssin kasvamiseen. Resilientit ihmiset saattavat nähdä ongelmat mahdollisuuksina uhkien sijaan, jolloin ne ovat kasvun ja kehityksen pohjia tulevaisuudelle - eli vastoinkäymisten käsittelyn voi jopa sanoa olevan tarpeellista resilienssin kasvattamiselle.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että väkisin pitäisi teeskennellä nauttivansa kaikista ongelmista, epäonnistumisista ja pettymyksistä, ehei. Kaikki tuntemukset ovat sallittuja, ja tärkeäksi yksityiskohdaksi nouseekin se, mitä sitä kokemansa tunnekuohun seurauksena tekee; tuleeko ärsykkeeseen automaattinen vaste, vai saako ärsykkeen ilmaannuttua sytytetyksi pienen tiedostamisen hetken, jolloin tilannetta seuraava reaktio on kontrolloidumpi.
Tässä tekstissä sekoitetaan nyt resilienssiä ja stressiä, mutta näillä kahdella on yhteytensä. Stressi, eli vaativa tilanne, voidaan nähdä muunakin kuin pelkkänä reaktiona ympäristöön; sen voidaan ajatella olevan yksilön ja ympäristön välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutus-mallin mukaan stressiä ilmenee silloin, kun yksilö arvioi tilanteen ylittävän hänen voima-varansa ja vaarantavan hänen terveytensä. Tällöin resilienssistä tulee tärkeä väline ylläpitää voimavaravarantoa ja auttaa ponnahtamaan vaikeuksista takaisin ylös.
Mitä ne voimavarat sitten ovat? Tästä piti tulla lyhyt, mukava bloginaloitus, mutta huomaan, että innostun helposti kirjoittamisesta ja aihealueet leviävät iloisesti. Todetaan nyt vain lyhyesti, että hankalan tilanteen niin vaatiessa helpotusta voi tuoda sisäiset tai ulkoiset voimavarat, joista yksi esimerkki on muilta saatu, ulkopuolelta tuleva apu. Usein ensiapuna voi olla asiasta puhuminen läheisen tai luotettavan henkilön kanssa. Voimavarana voi toimia toisten tuki ja joskus siihen voi riittää yksi ainoa sopiva ihminen oikeassa paikassa - yksin ei aina tarvitse pärjätä.
Hyvä uutinen on se, että resilienssi on taito, joka on meissä kaikissa ja sitä voi kasvattaa - mutta siitä ehkä lisää toiste.
LÄHTEET eli lisälukemista:
Gunnar, M.R., Frenn, K., Wewerka, S.S. & Van Ryzin, M.J. (2009). Moderate versus severe early life stress: Associations with stress reactivity and regulation in 10–12-year-old children. Psychoneuroendocrinology,34(1), 62–75.
Lazarus, R.S. & Folkman, S. (1984). Stress, appraisal and coping. New York: Springer.
Nelson, D.L. & Cooper, C.L. (2007). Positive organisational behavior: an inclusive view. Teoksessa D.L. Nelson & C.L. Cooper, Positive organizational behavior (s. 3–8). Sage, London.
Seery, M.D., Leo, R.J., Lupien, S.P., Kondrak, C.L. & Almonte, J.L. (2013). An upside to adversity? Moderate cumulative lifetime adversity is associated with resilient responses in the face of controlled stressors. Psychological Science 24(7), 1181–1189.
Tugade, M.M., & Fredrickson, B.L. (2004). Resilient individuals use positive emotions to
bounce back from negative emotional experiences. Journal of Personality and Social Psychology, 86, 320–333.
Comments